Betonin kuivatus omakotitalotyömaalla

Uutisissa on ollut viime aikoina paljon juttuja kosteuden aiheuttamista ongelmista aivan uusissakin rakennuksissa. Kosteusvaurio voi syntyä vesivahingon seurauksena esimerkiksi vesiputken rikkoutuessa. Myös betonirakenteen päällystäminen liian aikaisin, kun betoni ei ole vielä kuivunut tarpeeksi, voi aiheuttaa kosteusvaurion. Tässä blogissa käsittelen sitä, mitä omakotirakentajan kannattaa tehdä, jotta betoni kuivuu tehokkaasti ja päällystystöihin voidaan ryhtyä turvallisesti ja rakennusaikataulun mukaisesti.

Miksi nykyaikaisen hirsitalon tulee olla tiivis?

Vuonna 2012 asumisen osuus Suomen koko energiankulutuksesta oli 20%. Koska energiankulutusta pyritään vähentämään kaikilla elämänaloilla, rakentaminen ja asuminen mukaan lukien, ollaan nykyaikaisessa rakentamisessa tultu täysin uudenlaisten haasteiden eteen. Uusista taloista pyritään tekemään yhä energiatehokkaampia, jolloin perinteiset, satoja vuosia käytössä olleet menetelmät eivät enää yksistään toimi.

Itseohjautuvat solut

Vertian ensimmäisenä työntekijänä on ollut mielenkiintoista seurata yrityksen kehittymistä yrittäjävetoisesta startupista parikymmentä henkeä työllistäväksi mittausalan pikkujättiläiseksi. Matkan varrelle on sattunut monenlaisia vaiheita, mutta vuoden 2019 aikana kasvoimme semmoisiin mittoihin, että jakauduimme yhdestä isosta ryppäästä ns. itseohjautuviin soluihin.

Betonin kuivumisen seuranta etäluettavilla antureilla

Mihin tarvitaan kalliita kosteusmittaajia, kun betonin kosteutta voi seurata myös betoniin asennettavilla loggereilla, jotka mittaavat tilannetta reaaliaikaisesti ja siirtävät datan siitä pilvipalveluun? Betonin kosteusmittaukset erilaisilla etäluettavilla ja valun sisään asennettavilla antureilla herättävät paljon mielenkiintoa työmailla. Ja miksipä eivät herättäisi? Työmaan kannalta olisi mahtavaa, jos työmaahenkilökunta voisi lukea itse kosteustulokset läppäriltä ja ennakoida ja ajoittaa materiaalitilaukset Read more about Betonin kuivumisen seuranta etäluettavilla antureilla[…]