Tarina

Filosofin luennolta huippulaadun kehittäjäksi

Vuonna 2011 kaverukset Topi Jokinen, Heikki Jussila ja Miska Jylhä olivat tavallisia toisen vuoden opiskelijoita Aalto-yliopistossa. Kenelläkään ei tässä vaiheessa ollut sen kummempia ajatuksia lähteä yrittäjäksi ainakaan rakennusalalle.

Keväällä he osallistuivat yhdessä filosofi Esa Saarisen vetämään Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarjaan. Luennoissaan Esa loi intensiivisen ja inspiroivan ympäristön, jossa ajattelu saattoi lähteä omille raiteilleen. Luennoista innostuneena pojat jatkoivat keskustelua luentojen jälkeen Miskan asunnolla usein myöhään yöhön.

Yhtenä iltana joku heitti ilmoille idean, että perustettaisiin yhdessä yritys. Idea ei silloin vielä ollut tarpeeksi kypsä, mutta jäi hautumaan. Kevät jatkui kunnes maaliskuun lopussa Esa piti viimeisen luentonsa unelmista. Luennon jälkeen päätettiin, että tehdään unelmasta totta ja perustetaan yritys. Siitä, mitä tultaisiin tekemään ei tässä vaiheessa ollut vielä tietoakaan ja silti päätettiin pitää ensimmäinen täysi työpäivä lauantaina 1.4.

Ensimmäiset liikeideat liittyivät työntekijöiden motivointiin. Niistä siirryttiin nopeasti tekemään “Tekniikan maailma -tyylisiä tuotetestejä”. Nämä päätyivätkin useisiin lehtiin, kuten Omakotisanomiin, Kodinrakentajaan, Rakennuslehteen, Talo & Kotiin, Suomelaan, Meidän Taloon ja Meidän Mökkiin. Ne olivat myös luettuja ja pidettyjä, mutta niiden tekeminen kuitenkin lopetettiin, koska haluttiin keskittyä parantamaan rakentamisen laatua Suomessa.

Nykyään Vertia on kasvanut edelläkävijäksi suomalaisen rakentamisen laadun kehittämisessä. Tavoitteemme on, että jokainen Suomessa asuu terveessä, energiatehokkaassa ja viihtyisässä kodissa. Visiomme on, että tulevina vuosina rakentamisen laatu tulee paranemaan Suomessa olennaisesti ja muiden alojen ihmiset tulevat katsomaan mallia siitä, miten asiat on rakennusalalla hoidettu. Tämän eteen teemme päivittäin töitä.

Vertia Esa Saarisen koulutuksessa

Vertian henkilöstö ja yhteistyökumppanit Esa Saarisen koulutettavana 5.5.2015