Itseohjautuvat solut

Itseohjautuvat solut

Vertian ensimmäisenä työntekijänä on ollut mielenkiintoista seurata yrityksen kehittymistä yrittäjävetoisesta startupista parikymmentä henkeä työllistäväksi mittausalan pikkujättiläiseksi. Matkan varrelle on sattunut monenlaisia vaiheita, mutta vuoden 2019 aikana kasvoimme semmoisiin mittoihin, että jakauduimme yhdestä isosta ryppäästä ns. itseohjautuviin soluihin. Samassa yhteydessä pitää mainita jo vuonna 2018 alkanut itseohjautuvaan (tai pikemminkin yhdessäohjautuvaan) toimintamalliin siirtyminen, jolla on ollut suuri vaikutus siihen, minkälaisiksi solut ja toimintamme ovat nykyään muodostuneet.

Syitä soluihin jakautumiseen oli monia. Keskeisinä haasteina olivat ison mittaajaporukan töiden aikataulutuksen vaikeus keskusjohtoisesti, työn korkean laadun takaaminen ja saumattoman sekä joustavan palvelun tuottaminen asiakkaalle.

Aluksi mittaajat jakautuivat noin 5 hengen soluihin, itseohjautuvasti tietenkin. Jakautumiselle ei oltu määritelty muita kriteereitä, kuin että jokaisessa solussa täytyy olla ainakin yksi kokenut mittaaja, ns. “solun vanhin”. Tämän jälkeen soluilla oli vapaus järjestyä itse kukin parhaaksi näkevät, mutta kullakin solulla on tietyt tehtävät, jotka sen tulee toteuttaa.

Solujen vastuut

Pitää työmaat tyytyväisenä

Ensinnäkin, solun pitää hoitaa mittaukset niin, että työmaat ovat tyytyväisiä. Aiemman asiakaspalveluvetoisen aikataulutuksen sijaan solut aikatauluttavat itse tekemisensä, niin että työmaasta vastaava mittaaja pitää yhteyttä työmaahan ja huolehtii työmaan tarpeista. Työmaan näkökulmasta tämä on selkeää, kun sama henkilö sekä sopii mittauksista ja tekee ne käytännössä. Useimmiten seuraava käynti sovitaan päivän päätteeksi työmaatoimistolla. Samalla mittaaja voi käydä läpi esimerkiksi rakenteiden kuivumiseen liittyviä haasteita ja miettiä niihin ratkaisuja yhdessä työmaan kanssa.

Mittausten laatu

Toiseksi, halusimme taata, että asiakas saa aina korkealaatuisia mittauksia ja huippuluokan palvelua. Laadunvarmistusmittausten teko ei ole helppoa, vaan kurssien käymisen jälkeen alkaa vasta todellinen oppi työmailla. Siitä huolimatta uusien mittaajien pitäisi pystyä mittaamaan ja palvelemaan vastaavalla tasolla kuin vuosia työmailla marinoituneiden vanhojen konkareidenkin.

Solujen yhtenä tehtävänä onkin käydä omat työmaansa säännöllisesti läpi ja keskustella niissä eteen tulleista haasteista ja muista opituista asioista. Samassa solussa olevalta kaverilta on helppo pyytää apua sekä neuvoja ja kinkkisempiä pulmia voi ratkoa solun vanhimman kanssa. Koska solut voivat järjestäytyä itse parhaaksi katsomallaan tavalla, voi töitä tehdä joko yksin, pareittain tai tarpeen vaatiessa isommissa ryhmissä. Näin kokemattomatkin mittaajat saavat tarvitsemansa tuen sekä vuosien aikana opitun hiljaisen tiedon käyttöönsä.

Loma- ja sairaustuuraukset

Kolmanneksi, solut hoitavat ensisijaisesti itse loma- ja sairaustuurauksensa. Kun työmaalle on jo alkupalaverissa perehdytetty 2-3 mittaajaa solusta, voidaan sairaustapauksissa reagoida nopeasti ja hoitaa mittaukset ilman perehdytysrumbaa. Työmaan näkökulmasta kaikki hoituu parhaimmassa tapauksessa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan tai mittaaja korkeintaan ilmoittaa olevansa kipeä ja sopii tuurausaikataulusta työmaan ja perehdytetyn aisaparinsa kanssa.

Erityisesti loma-ajan tuurauksissa solumalli vaikutti viime kesän kokemuksen perusteella toimivalta. On paljon helpompaa sopia lomista 5 mittaajan kesken, jotka ovat jo osittain samoilla työmailla mittaamassa, kuin keskusjohtoisesti järjestää yli 20 ihmisen mittaukset siten, että kaikki työmaat saavat tarvitsemansa palvelut myös loma-aikana.

Tiedottaminen

Neljänneksi, halusimme saada työhömme lisää ennustettavuutta ja tasapainoa. Solut pitävät itse yllä tietoa omista työmaistaan ja työkuormastaan. Solun tehtävänä on myös ilmoittaa hyvissä ajoin, kun työmaita aletaan saamaan päätökseen ja on kapasiteettia ottaa vastaan uusia. Näin myyntipuolella tiedetään paremmin mikä on firman kyky ottaa tilauksia vastaan ja voidaan paremmin ennakoida ruuhkahuippuja tai varautua hiljaisempiin kausiin panostamalla ennakoivasti myyntiin.

Solut käytännössä

Solumalli on nyt ollut käytössä noin vuoden verran ja toistaiseksi kokemukset ovat positiivisia. Mittaajat kokevat että saavat paremmin apua ja ryhmän tukea työpaineissaan. Töiden aikataulutus on helpottunut. Ryhmäytyminen on parantunut ja mittaajat kokevat solunsa sisällä “me- henkeä”. Vaikka solujen välillä on pientä leikkimielistä kilpailua, ei haitallista klikkiytymistä ole kuitenkaan esiintynyt.

Kun nykyinen korona-arki ja sosiaalinen eristäyminen alkoi, ei siitä ollut Vertialle suurtakaan haittaa. Koska työnkuva oli jo aiemmin hyvin itsenäinen, ainoa käytännön muutos oli, että toimipisteellä käyntiä ohjeistettiin välttämään. Työpäivämme on jo aiemmin alkanut suoraan kotiovelta ilman kokoontumista toimipisteelle, joten mittaajien päivän kulku on koronan jälkeen melkolailla ennallaan. Ammatillista ja sosiaalista kanssakäymistä on siirretty puhelimen, viestimien ja etäyhteyksien varaan.

Emme vielä ole myöskään nähneet mihin kaikkeen soluista on. Koska solut ovat itseohjautuvia, on niillä mahdollisuus esimerkiksi erikoistua tiettyihin toimintoihin ja hankkia tarvitsemaansa kalustoa. Soluilla on myös mahdollisuus tarvittaessa rekrytoida riveihinsä uusia mittaajia. Koska solut voivat järjestäytyä parhaaksi katsomallaan tavalla, on mielenkiintoista nähdä onko muutaman vuoden jälkeen muodustunut toisistaan poikkeavia toimintatapoja eri solujen välillä.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä solumallin etuna mainittakoon, että solut ovat valinneet itselleen mieluisat nimet. Ennenkin oli toki hohdokasta olla Vertialainen, mutta vielä parempaa on olla ylpeästi ja rinta rottingilla Pulu-, Mäyrä-, 007- tai Ahma- solun jäsen!


Kiinnostuitko Vertiasta työpaikkana? Katso avoimet työpaikat tai jätä avoin hakemus.

Hae töihin