Tiiviysmittaukset ovat nykyään yleinen tapa tutkia uusia sekä vanhoja rakennuksia. Lämpökamerakuvauksilla, merkkisavukokeilla sekä tiiviysmittauksilla saadaan arvokasta tietoa rakennusten energiatehokkuudesta, rakennusteknisestä toiminnasta sekä asumismukavuuteen vaikuttavista seikoista, mutta näillä menetelmillä ei kaikissa tilanteissa päästä riittävään mittaustarkkuuteen. Merkkiainekoe kaikista tarkimpana ilmavuotojen tutkimusmenetelmänä paljastaa pienimmätkin ilmavuodot, joita ei edellä mainituilla keinoilla tai aistinvaraisesti pystytä havaitsemaan. Menetelmien ollessa monenkirjavia voi oikean tutkimistavan tunnistaminen olla kuitenkin ajoittain haastavaa. Koe sekoitetaan helposti rakennuksen energiatodistuksen päivittämiseen vaadittavan ilmavuotoluvun mittaamisen kanssa, ja usein uutta mittaustilausta vastaanottaessa ensimmäisenä aletaan selvittämään, millaisesta kohteesta on kyse ja mikä on sinne sopiva tutkimusmenetelmä.
Koe perustuu ilmassa esiintymättömän kaasun havainnointiin siihen tarkoitetulla anturilla. Kaasua lasketaan tutkittavaan rakenteeseen (esimerkiksi ulkoseinän eristetilaan tai lattiavalun alapuoliseen maatäyttöön) yleensä kaasunsyöttöä varten poratun reiän kautta, jonka jälkeen alue käydään läpi kaasuanturilla ja paikannetaan kohdat, joista merkkiaine pääsee leviämään tutkittavaan tilaan. Vuotojen sijainnit sekä merkittävyys esitetään tutkimusraportilla. Tutkimisessa yleisimmin käytetyt kaasut ovat Formier 5 -typpivetyseos (N2 95 % + H2 5 %) sekä rikkiheksafluoridi (SF6), vaikkakin rikkiheksafluoridin käytössä on erinäisiä rajoituksia sen ollessa voimakas kasvihuonekaasu. Merkkiainekaasut ovat kuitenkin käyttöpitoisuuksillaan harmittomia tutkittavassa tilassa olevilla henkilöille. Yleisiä vuotopaikkoja ovat esimerkiksi ulkoseinien liitokset ylä- ja alapohjaan, ikkunoiden karmi-seinäliitokset, ikkunapenkit, patteriputkien kiinnikkeet sekä muut tiiviydelliset liitoskohdat.
Tutkimuksen suorittamisen perusedellytyksenä on, että tutkittava tila on alipaineinen, jolloin ilma- sekä merkkiainekaasuvirtaukset kulkeutuvat tutkittavasta rakenteesta sisään päin. Tämä on yleensä toteutettavissa joko rakennuksen omalla ilmanvaihdolla tai erillisellä alipaineistuskalustolla. Suurien saneerauskohteiden osalla voi olla tarpeen osastoida pienempi alue esimerkiksi muovittamalla, jotta alipaine saadaan toteutettua rakentamisen aikana. Tutkimuksen onnistumisen sekä oikein suorittamisen näkökulmasta onkin usein paikallaan tehdä suunnittelukäynti kohteeseen ennen varsinaisten kokeiden suorittamista, jolloin perehdytään tutkittavaan kohteeseen ja suunnitellaan mittausten toteuttaminen.
Kuten edellä mainittiin, on koe tarkin käytössä oleva menetelmä ilmavuotojen paikantamiseksi. Tämä herättääkin usein ajatuksen, että koetta kannattaa käyttää ”varmuuden vuoksi”, mutta usein muilla aiemmin luetelluilla menetelmillä päästään tarkoituksenmukaisempaan lopputulokseen. Jos esimerkiksi 50-luvun kerrostaloon halutaan tehdä remontti energiatehokkuuden parantamiseksi, eikä kohteessa ole havaittu sisäilmaongelmia, voi käyttötilanteessa suoritettava lämpökuvaus antaa paremman kokonaiskuvan korjaustarpeesta. Muutenkin ilmatiiviydellisesti ”hatarassa” kohteessa merkkiainekokeella voi olla haastava päästä kiinni tarkkoihin vuotopaikkoihin, jos merkkiaine pääsee leviämään suurien vuotopaikkojen kautta hallitsemattomasti tutkittavan alueen ilmatilaan. Tällöin tutkiminen voi olla kannattavampaa tehdä ensimmäisessä vaiheessa lämpökameralla tai merkkisavulla voimakkaassa alipaineessa, ja isompien vuotojen korjaamisen jälkeen jatkaa tutkimista merkkiainekokein. Koe onkin menetelmänä parhaimmillaan silloin, kun ilmavuodot ovat mitättömiä energiatehokkuuden näkökulmasta, mutta vuotoreittien kautta sisään pääsee esimerkiksi radonia, mikrobeja tai muita sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä.
Usein tutkittavat tilat ovat saneerauskohteita, joissa merkkiainekokeet toimivat tukena korjaustarpeen määrittelylle, tai suoritettujen tiivistyskorjausten onnistumisen selvittämiselle. Tiivistyskorjattavien saneerauskohteiden urakka-asiakirjoissa onkin nykyään usein maininta, että suoritettujen tiivistysten pitävyys tulee varmistaa merkkiainekokein vähintään otantaluonteisesti. RT 14-11197-ohjeen mukaisissa merkkiainekokeissa kohteen rakennesuunnittelijalla tulee myös olla määriteltynä, minkä suuruiset ilmavuodot ovat hyväksyttäviä. Tavoitteena kohteessa voi olla esimerkiksi haitta-aineiden sisään pääsemisen ehkäiseminen, jolloin tavoite tiiviydelle voi olla hyvin tiukka, tai energiatehokkuuden parantaminen tiivistyksillä, jolloin tavoitetaso voi olla huomattavasti löyhempi. Korjauskohteiden lisäksi merkkiainekokeilla on mahdollista selvittää myös muun muassa hajujen kulkeutumista, kanavistojen, luukkujen ja ikkunoiden tiiviyksiä tai uusien rakennetuotteiden ilmatiiviyttä.
Yhteenvetona merkkiainekoe on siis oivallinen työkalu tiiviystutkijan pakissa, kun halutaan parantaa rakentamisen laatua sekä asumismukavuutta ja -terveyttä.
Haluatko lisätietoa tai tarjouksen palvelusta?
Ota yhteyttä