Kosteuskartoittajan duuni

Kosteuskartoittajan duuni

Kerron tässä blogissa sinulle Vertian kosteuskartoittajien arjesta. Haastattelin Teemu Kuparista ja Jalmari Saarista, jotka tekevät uudis- ja saneerauskohteissa vesivahinkojen kosteuskartoituksia.

Teemun ja Jallun päivä alkaa toimistolta. Keittiöstä otetaan kupit kahvia ja käydään läpi päivän keikat. Tänään kartoitettavia kohteita on viisi. Yleensä päivässä niitä on 2-5 kappaletta, muutama uusi viikossa ja käynnissä olevien jatkamista. Kartoitusten määrä on myös vuodenajasta kiinni, ja siitä missä rakennusvaiheessa työmaat ovat. Luonnonvoimat voivat olla arvaamattomia, sillä toisinaan kova tuuli saa veden kulkemaan myös ylöspäin ja sisälle kohteisiin. Sääsuoja on oiva, mutta myös siitä pitää huolehtia, ettei tuuli riepottele sitä telineillä. Veden jäätyessä rakenteisiin ja suojasäällä sulaessa, voi rakenteet rikkoutua, sillä jää laajenee ensin, ennen kuin se lähtee sulamaan.

Yksi päivän keikasta on uudiskohteessa, jossa patteriputkien liitokset ovat pettäneet, kun lämmöt on laitettu päälle. Näin voi käydä myös siinä vaiheessa, kun lattiamateriaalit ovat jo asennettu. Kohteeseen tehdään kartoitus pintamittarilla, tarvittavat alueet puretaan ja asennetaan kuivaukset. Kuivaamisen jälkeen betonivalut (lattiat ja seinät) mitataan porareikä -tai näytepalamenetelmällä. Kun tulokset näyttävät kuivaa, pinnat voidaan sulkea ja tarvittavat materiaalit asennetaan.

Viikkoon mahtuu myös yksi yökeikka. Kyseinen kohde on julkinen tila, jossa pitäisi suorittaa onteloporaukset, niinpä Teemu ja Jalmari päättävät hoitaa keikan yöllä, jotta eivät häiritsisi kohteessa asioivia ihmisiä. Onteloelemetteihin jäänyt vesi poistetaan poraamalla reijät elementin läpi onteloihin. Vesi lasketaan pois ja tämän jälkeen onteloihin voidaan asentaa kuivaus.

Saneerauskohteiden kartoitukset ovat haastavia. Kohteista ei ole aina putkipiirustuksia tai putkia ei ole vedetty kuvien mukaan. Näin ollen purkuvaiheessa putkia voi mennä rikki. Saneerauskohteissa on käytetty myös paljon orgaanisia aineita eristeenä. Mikäli orgaaninen aine on kauan märkänä ja olosuhteet ovat muutenkin otolliset, kasvuston mahdollisuus on suuri.

Kartoituksen arki ei ole pelkkää mittaamista ja kuivaamista vaan myös tutkimista, analysointia ja raportointia, sekä laitehuoltoa. Jokainen päivä on erilainen. Työmaat pidetään aina ajan tasalla, jotta kaikki osapuolet ovat tietoisia tapahtuvista asioista. Kartoittajat pyrkivät olemaan huomaamattomia, vaikka kohteissa tehdään isoja kuivauksia, sillä työmaan täytyy pyöriä kuitenkin niiltä osin miltä ei kuivata.

Lopuksi, Teemun ja Jallun sanoin: Panostamme kalustoon ja kalibroimme mittalaitteet. Likaisia ja epäkuntoisia laitteita ei viedä työmaalle ja kalustoa ei vain viedä paikalle, vaan se myös asennetaan huolella. Asiakas pidetään tietoisena siitä mitä tapahtuu milloinkin. Tiedotus on tärkeää etenkin, jos asukkaat ovat joutuneet muuttamaan väliaikaisesti pois kodistaan, vaikka kuivauksen vuoksi. Ajattelemme myös lemmikkejä, sillä monet eläimet ovat arkoja. Kuivauksen aikana ilma tulee kuivaksi sekä lämpötilat nousevat asunnoissa. Teemme työmme niin että aikataulut sopivat kaikille osapuolille.

Kahvit on juotu ja päivän kohteet käyty läpi. Sitten vain baanalle ja kohti päivän keikkoja.


Kiinnostuitko Vertiasta työpaikkana? Katso avoimet työpaikat tai jätä avoin hakemus.

Hae töihin