Firan Heikki Johansson: ”Kun työmaalle tulee hätätilanne, ei meidän tarvitse jäädä odottelemaan”

Firan Heikki Johansson: ”Kun työmaalle tulee hätätilanne, ei meidän tarvitse jäädä odottelemaan”

Vertia on toiminut rakennusliike Firan yhteistyökumppanina vesivahinkojen kartoitukseen ja kuivaukseen liittyen vuodesta 2019 alkaen. Toimivan yhteistyön edellytyksiä ovat Vertian erittäin nopeat vasteajat, vahva ammattiosaaminen ja mukautuminen muuttuviin tilanteisiin. 

Heikki Johansson työskentelee Firalla työmaasta vastaavana työnjohtajana. Tähän mennessä hän on tehnyt yhteistyötä Firan kanssa yhteensä kolmella eri työmaalla. Työt ovat sisältäneet niin vanhojen kuin uusienkin vesivahinkojen kartoitus- ja kuivaustöitä. 

– Vertia on toiminut erittäin hyvin. Soittomme jälkeen he ovat tulleet nopeasti paikalle ja olemme saaneet pikaisesti ohjeistuksen siitä, miten vahinkotapauksessa edetään. Ketju ei ole katkennut missään vaiheessa, vaan olemme aina muutosten myötä saaneet uutta ohjeistusta, Johansson kertoo. 

– Vertia on osannut suositella meille myös sopivia kumppaneita laajempiin töihin, kuten esimerkiksi rakenteen alle jääviin kuivatustöihin, Johansson jatkaa. 

Vertia vastaa kokonaisuudesta aina kartoituksesta kuivatukseen

Kun vesivahinko tapahtuu, pyritään työmaalla tietysti minimoimaan vahingot mahdollisimman kattavasti ennen kuin Vertia ehtii paikalle. Sen jälkeen Vertia ottaa tilanteesta kopin.

– Vertia määrittää tarvittavat rakenteiden avaukset kartoittamalla tilanteen pintakosteusmittarilla. Sen jälkeen rakenteita avataan heidän antamansa raportin perusteella, otetaan porareikämittaukset ja aloitetaan kuivatus. Kun kosteusprosentit ovat sallituissa määrissä, ryhdytään rakenteita ennallistamaan, Johansson kertaa prosessin vaiheita.

Nopeat vasteajat ovat Firalle tärkeitä

Vertian ehdottomiksi vahvuuksiksi Johansson mainitsee palvelualttiuden. 

– Vertian työntekijöistä näkee, että he ovat ammattilaisia. Heitä ei tarvitse opettaa tekemään sitä työtä, Johansson kiittelee.

– Toinen tärkeä asia on vauhti. Kun työmaalle tulee hätätilanne, ei meidän tarvitse jäädä odottelemaan. Heidän vasteaikansa on parhaimmillaan ollut jopa 15 – 30 minuuttia, Johansson summaa. 

– Voin ehdottomasti suositella heitä, Johansson toteaa.

Haastattelun toteutti Trustmary


Haluatko lisätietoa tai tarjouksen palvelusta?

Ota yhteyttä