Vesivahinkojen kuivumisajat

Vesivahinkojen kuivumisajat

Tällä blogitekstillä pyritään kertomaan hieman kokemusperäistä tietoa erilaisten vesivahinkojen ja rakenteiden kuivumisajoista.

Vesivahinkojen kuivumisaikoihin ei ole yksiselitteisiä laskentakaavoja tai varmoja vastauksia, vaan kuivumisaika vaihtelee kuivausmenetelmän, kastumisen määrän ja rakenteen mukaan. Esitetyt kuivumisajat ovatkin kokemusperäisiä arvioita. Kaikki tai miltei kaikki vesi, mikä rakenteeseen on päässyt pitäisi saada sieltä kuivumaan pois joko purkamalla rakenteita tai kuivaamalla koneellisesti tai luonnollisesti ajan kanssa.

Kevyet rakenteet

Kevyillä rakenteilla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi kipsilevyä, parkettia, paneeleita tai muita vastaavia. Pienissä ja nopeasti havaittavissa vahingoissa on mahdollista kuivata kevyet rakenteet. Mikäli vesi on päässyt pidemmälle rakenteisiin, on kevyet rakenteet usein purettava pois. Myös pidempään kastuneena olleet tai merkittävästi kastuneet kevytrakenteet tulee usein kuitenkin vaihtaa uusiin. Kuivumisajat ovat lyhyitä, usein puhutaan vain vuorokausista.

Puurakenteet (runko)

Puu on usein myös helposti kuivattavissa ja kuivuu myös nopeasti, kunhan sen edestä on purettu muut rakenteet pois ja se pääsee joko luonnollisesti tuulettumaan tai sitä kuivataan ilmankuivaimilla. Puurakenteissakin kuivuminen tapahtuu usein jo muutamassa vuorokaudessa, usein enintään viikossa. Puu on myös siitä hyvä materiaali, että se kestää jonkin verran kosteusrasitusta sitä voidaan käsitellä mahdollisten vaurioiden osalta (esim. homeenpoisto). Kuitenkin puurakenteidenkin tapauksessa on syytä harkita olisiko purku ja uudelleen rakentaminen helpompaa, nopeampaa tai varmempaa kuin kuivattaminen.

Ontelolaatan ontelot

Alapohjissa, välipohjissa ja yläpohjissa käytetään usein ontelolaattoja. Ontelolaatan betoni on niin tiheää, että veden tuleminen ontelosta läpi voi kestää pitkäänkin. Tyypillinen takuukohteen vahinkokartoitus tai kuivaus liittyykin ontelovesiin, jotka havaitaan asunnossa kosteana jälkenä katossa.

Ontelo on tavallisesti tyhjä, eli kun mahdolliset ontelovedet on porattu sieltä pois ja ilmankuivaimen tuottama kuivailma saadaan kiertämään ontelossa hyvin, on kuivuminen usein hyvin nopeaa. Tällainen ontelo kuivuu usein viikon sisällä, parhaissa tapauksissa jo muutamassa vuorokaudessa, mutta usein suosittelemme mittausaikaa noin viikko kuivauksen aloituksesta. Joissain onteloissa on niin sanottuja täyttövaluja, joita käytetään vahvistuksena tai ankkurointina jonkin toisen rakenteen kiinnitykseen. Näissä kuivattaminen on hieman haastavampaa ja kuivumisaika pitenee, mutta edelleen kyseessä on melko nopea kuivatus.

Ontelolaatan onteloita kuivataan tyypillisesti puhaltamalla niihin kuivailmaa adsorptiokuivaimella.

Betonivalut

Betonivalut kuivatetaan yleensä levykuivaimilla, eli lämpölevyillä. Etenkin betonivaluissa suuri merkitys on kastumisen määrällä ja rakenteen paksuudella. Alle 10 cm betonikerrokset ovat melko nopeita kuivumaan levykuivaimilla, etenkin kastumisen ollessa vähäistä selvitään usein 1-2 viikon kuivatuksella. Haastetta syntyy merkittävästi kastuneesta tai massiivisemmasta betonirakenteesta.

Betonivalujen kuivaamisessa voidaan käyttää myös levykuivainten sijaan ilmankuivaimia, mutta nämä ovat hitaampia, joskin etuna on laaja-alaisuus ja taloudellisuus. Ilmankuivaimet sopivat hyvin laajaan pinta-alaan ja vähäisesti kastuneisiin betonirakenteisiin tai silloin kun erityistä kiirettä ei ole.

Betonivalujen kuivattamiseen käytetään usein levykuivaimia, eli lämpölevyjä, joilla lämpötilaa betonissa voidaan nostaa jopa 90 asteeseen (säädettävissä). Lue lisää betonin kosteuden mittaamisesta.

Eristetilat

Eristetiloja on lukuisia eri tyyppisiä, mutta ne voidaan ehkä helpoiten jakaa kovien ja pehmeiden eristeiden mukaan.

Pehmeät eristeet, kuten villatila seinässä tai yläpohjassa on yleensä nopeasti kuivatettava. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ilmankierto rakenteen sisällä saadaan yleensä helposti järjestymään. Erikseen on tietysti arvioitava voidaanko rakenne kuivattaa vai pitääkö tai kannattaako se purkaa, tämä riippuu ehkä eniten eristetilaa ympäröivistä rakenteista, mutta myös monesta muusta tekijästä.

Kova eristetila on haasteellinen ilmankierron takia. Puhallus- tai imukuivatus on toki mahdollinen vaihtoehto, mutta ei tuo välttämättä yhtä varmaa tai nopeaa kuivatustulosta kuin rakenteiden purkaminen. Esimerkiksi ala- tai välipohjarakenne, jossa ontelolaatan tai betonilaatan päällä on eristekerros (esim. EPS-eriste) ja päällä pintabetonivalu on kastumisen kannalta hankala rakenne. Usein ratkaisuna onkin pintavalun ja eristekerroksen purkaminen, pohjalaatan kuivatus levykuivaimilla ja jälleenrakentaminen. Oikeaan ratkaisuvaihtoehtoon vaikuttaa kuitenkin jälleen useita tekijöitä, kuten eristetilaa ympäröivät rakenteet, kastumisen määrä ja veden tyyppi (puhdas- / harmaa- / mustavesi).

Yhteenveto

Oheiseen taulukkoon on listattu tyypillisiä kuivumisaikoja erilaisille rakennetyypeille. Kuitenkin jokainen rakennetyyppi ja vahinkotapaus ovat yksilöllisiä.

RakenneTyypillinen kuivumisaika
Kevyt rakenne, kuten kipsilevymuutama vuorokausi
Puurakenne (runko)muutama vuorokausi – viikko
Ontelolaatan ontelo, avoinmuutama vuorokausi – viikko
Ontelolaatan ontelo, osittain tai kokonaan täyttövalettu1-2 viikkoa
Betonivalu, alle 10 cm1-2 viikkoa
Betonivalu, yli 10 cm1-4 viikkoa
Eristetila, pehmeä eristemuutama vuorokausi – viikko
Eristetila, kova eriste1-4 viikkoa

(itse kuivaus, mutta monesti voi vaatia merkittäviäkin purku- ja jälleenrakentamistöitä)

 

Jos sinulla on vesivahinko tai tarvitset apua kuivauksessa, ole rohkeasti yhteydessä. Vesivahinkoihin erikoistunut tiimimme auttaa sinua mielellään!


Haluatko lisätietoa tai tarjouksen palvelusta?

Ota yhteyttä